sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Lauantaina....

Lauantaina kierrettiin lasten kans kirppiksellä ja kauppakeskuksessa. Oli pitkä lista hankittavaa, joista vain murto-osa ehdittiin löytämään ennen kuin alkoi lapsissa näkyä vähän turnausväsymystä ja palattiin kotiin. Iltapäivällä kävi hyvä ystäväni päiväPEPSIllä.
Lauantaileivos-vinkki tulee tässä: paista Sunnuntain Cookie-mixistä taivaallisia suklaisia cookieita. Leikkaa väliin reilu pala lempparijäätelöäsi (me laitettiin tällä kertaa lakujädeä) ja päälle toinen keksi. Koristele tuoreilla marjoilla. Ainekset voi varata kaappiin valmiiksi vierasvaraksi ja valmistuvat puolessa tunnissa.




Meillä on pieni matka edessä tässä kohtapuolin. Sitä varten olen ostellut ihanaisia rantavaatteita, nam! Huomasin kuitenkin, että sellainen rennompi asukokonaisuus puuttuu, joten kävin vielä hakemassa eilen capri+trikoopaita+lippis-outfitin, tällaisen ihan perus:



Menee reissussa jos on vähän viileämpikin päivä ja kotosuomessa vaikka lasten kans puistoillessa.

No mutta adios! Nyt pitää lähteä sunnnuntain lounasta rakentelemaan. Materiaalina olis lohi, joten eiköhän siitä jotain herkullista synny! Mukavaa, vaikkakin viileää, sunnuntaipäivää kaikille! Ja tervetuloa uusille lukijoille, sellaisia bongasin tuolta sivupalkista tässä viime päivinä! :) Mukavaa!

Ei kommentteja: